Ronkeli

Loppiaisena varmaan jo uskaltaa tunnustaa, että on ronkeli joululaulujen suhteen. Vuosi sitten, kun kuuntelin jouluradiota, aloin epäillä, että en taida erityisemmin perustaa näistä eetterissä kajahtelevista joululauluista. Jotkut olivat niin äärimmäisen tunnelmallisia, että koko touhu alkoi tuntua teennäiseltä, toiset taas sovitettu niin uusiin puihin, että homma vaikutti yliyrittämiseltä. 

Tietyistä joululauluista en vain yksinkertaisesti pidä. Säälittää sekin kylmässä nälkiintyvä varpusraukka, joka jonkun surkean murusen saa pirtin portailla. Eikä se sitten edes ole oikea lintu vaan pieni veli tavahasta, voi murhetta ja mollia! Sitä paitsi varpunen ja varpu ovat kaksi ihan eri asiaa, joku tolkku se pitäisi sanoituksissakin olla! Oma lukunsa on sitten solistit, joiden tyylistä en tykkää. Toisinaan ihan maailmanluokan laulajienkin suusta joululaulut kuulostavat kummallisilta. Kun tähtibasso kumisee, kuinka kello löi jo viisi, tulee äkkinäiselle sellainen olo, että nyt ammutaan tykillä kärpästä. 

Koska en ihan oikopäätä halunnut uskoa olevani joululaulusnobi ja vihonviimeinen vastarannankiiski, ajattelin, että tänä vuonna lasken itselleni jonkinlaisen ronkeli-indeksin ja arvioin tilannetta uudelleen. Kuuntelin keskittyneesti ja kynä kädessä jouluradiota tunnin verran kahdeksan jälkeen illalla joulukuun 22. päivänä. Aineistoon mahtui 18 eri esitystä, ja viivan alle jäi tällainen tulos: kahdesta kappaleesta pidin varauksetta. Neljä oli mielestäni ihan siedettäviä, kuudessa oli niin paljon vikaa, että en niitä kummemmin viitsisi kuunnella, vaikka niissä oli jotain hyvääkin, ja kuusi biisiä pudotin kertakaikkisten kammotusten kategoriaan.

Binäärisenä aineistona tämä tarkoittaisi sitä, että “ei tällasta kestä” -nollaluokassa olisi kaksi kertaa niin paljon musiikkia kuin kuuntelukelpoisessa ykkösluokassa. Aika nuivaa. Toisaalta, otos on vielä niin pieni, että on parasta jatkaa näytteenottoa ensi jouluna.